Ensimmäinen vaikuttavuustuottamisen DocPoint IMPACT -päivä järjestettiin 29.1.2018 Tiedekulmassa, Helsingissä.
Kaikille avoin yhden päivän tapahtuma kokosi yhteen noin 175 erilaisten yrityksien, yhdistyksien, säätiöiden, tiedeyhteisöjen ja median edustajia, yhteiskunnan päättäjiä, tutkijoita, dokumenttielokuvan tekijöitä sekä aktiivisia ja uteliaita kansalaisia.
Ensimmäinen DocPoint IMPACT -päivä ylitti tavoitteensa!
Dokumenttielokuvien vaikuttavuustuottaminen nousi Suomessa uudelle tasolle tuotantojen kohdatessa asiantuntijoita ja organisaatioiden edustajia DocPoint IMPACT -kokonaisuuden kutsumana.
Ensimmäinen DocPoint IMPACT -päivä toteutettiin maanantaina 29. tammikuuta Tiedekulmassa, Helsingissä. Tilaisuudessa kuusi vaikuttavuuskoulutustyöpajoissa hioitunutta dokumenttihanketta esittäytyi yleisölle, johon oli kutsuttu mukaan ennakkoon yhteistyömahdollisuuksista kiinnostuneiden organisaatioiden, yritysten ja yhdistysten edustajia. Osallistuja oli paikalla päivän aikana noin 175.

Ulla Simosen moderoimassa tapahtumassa kuultiin sekä ennakkoon mietittyjä että spontaaneja puheenvuoroja liittyen elokuvahankkeiden käsittelemiin teemoihin. Eri tuotantovaiheessa olevat hankkeet saivat konkreettisia yhteistyöehdotuksia organisaatioilta ja yhdistyksistä, mutta myös runsaasti vinkkejä ja neuvoja siihen, mistä partnereita kannattaa lähteä hakemaan.
”Vihdoinkin olen tilaisuudessa, jossa esitettävän asian takana voi vilpittömästi seistä!” tiivisti Sitran vaikuttavuusinvestoinnin projektijohtaja Mika Pyykkö jo tilaisuuden alkumetreillä. Pyykkö käytti päivän aikana useita puheenvuoroja ja heitti dokumentaristeille haasteen olla mukana luomassa maailmaa ilman turhia vastakkainasetteluja.

Måndag-mainostoimiston Arto Sivonen näki useita mahdollisuuksia vaikuttavuuden ja markkinoinnin integroinnissa dokumenttien tuotantovaiheessa, ja oli valmis jakamaan vinkkinsä tekijöille. Lyhty ry:n Hanna Karppinen toi terveisiä jo tehdystä vaikuttavuustyöstä dokumentin Kovasikajuttu yhteydessä. Poikien puhelimen Miguel Reyes ja Poikien talon Kimmo Saastamoinen pitivät puolestaan Miehen malli -dokumentin ajoitusta täydellisenä suhteessa omaan työhönsä.
Kahvitauolla vapaa keskustelu dokumentaristien ja yleisön välillä kävi vilkkaana. Päivän toisella puoliskolla mikrofonin nappasi muun muassa Luonnonvarakeskuksen Hilkka Vihinen, joka kiitti Luonnonlaki-elokuvan ajankohtaista aihevalintaa. Healthtec Finlandin Saara Hassinen kertoi käytännön esimerkin niistä nopean teknologisen kehityksen herättämistä huolista, joita Matkalla outouden laaksossa -hanke käsittelee.
DocPoint IMPACT -kokonaisuuden toiminnanjohtaja Ulla Bergström paljasti päivän päättäneessä puheenvuorossa seuraavan IMPACT-hankehaun avautuvan myöhemmin tänä keväänä. Vaikuttavuustyöpajakoulutus sekä IMPACT-päivä toteutetaan kaudella 2018–2019.
Lisää tunnelmia DocPoint IMPACT -päivästä pääset katselemaan kuvakansiostamme.
Lämmin kiitos kaikille vuoden 2017–18 DocPoint IMPACTissa mukana olleille! Ensi vuotta odotellessa!
Inka Acthé, Niki Alanko, Pauliina Arvela, Niina Brandt, Creative Mornings Helsinki, Elina Hakala, Pasi Hakkio, Saara Hassinen, Roos Hekkens, Helsingin kaupungin elinkeino-osasto, Sini Hormio, Sanni Hujanen, Iiris Härmä, Vuokko Härmä, Esa Illi, Kati Jaakola, Soppakeittiö, Johannes Juva, Liisa Karpo, Anja-Riitta Ketokoski, Hanna Karppinen, Visa Koiso-Kanttila, Koneen Säätiö, Michael Laakasuo, Lauri Laine, Tomas Lindh, Eija-Liisa Markkula, Emmi Mikkola, Anna Moilanen, Risto Musta, Verena Netzer, Piia Nokelainen, Näkövammaisten kulttuuripalvelut, Pia Oksanen, Sara Peltola, Pohjoismainen kulttuuripiste, Elina Pohjola, Aleksi Puranen, Mika Pyykkö, Tanja Rantalainen, Mika Rantonen, Miguel Reyes, Silva Rikala, Ravintola Rulla, Johannes Romppanen, Outi Rousu, Joni Rönnberg, Stickit, Petteri Saario, Kimmo Saastamoinen, Milla Sandt, Meri Seistola, Taina Seitsara, Olli Siitonen, Ulla Simonen, Arto Sivonen, Mari Soppela, John Stark, Suomen elokuvasäätiö, Suomenlinnan hoitokunta Kokous- ja juhlatilat, Anna Talasniemi, Tiedekulma Café, Tiedekulman studiomastarit & hostit, Anne Tohmola, Julia Ton, Salla Tuomivaara, Hilkka Vihinen, Kati Viljanen, Emma Vuorinen, Hedvig Westerlund-Kapnas sekä kaikki päivän aikana paikalla olleet!